Kämppä on auringosta kuuma. Kissa loikoilee lattialla. Kehräys tuntuu mukavalta jalkaani vasten. Meinaan silittää, kun pää kääntyy. ”Don’t bother me, I’m busy being beautiful”, neiti mulkaisee minua. Mindy on hyvin väsynyt, sillä se on kiehnännyt viimeisen vuorokauden kuin viimeistä päivää. Edelliset puolitoista viikkoa vietimme tyttöystäväni kanssa Länsi-Balkanilla, entisen Jugoslavian alueella, ja Mindy oli tutun luona hoidossa. Sen jälkeen kun palattuamme haimme sen takaisin, jälleennäkemisen riemu on ollut mahdoton.
Matka alkoi 18. kesäkuuta. Air Baltic kuljetti meidät edullisesti Riian kautta Belgradiin. Lentokentän ovista ulos astuttuamme taksikyytiä toinen toistaan innokkaammin tarjoilevat miehet blokkasivat hetkeksi tyystin tiemme. Sitten löysimme bussin, joka vei meidät alle eurolla keskustaan. HSL:n seutulippuhinnat tulivat mieleen.
Majoituimme mukavaan Red Door -hostelliin, jonka taso oli huippuluokkaa hintaansa (15e/yö) nähden. Ilmaiset nettikoneet aulassa, pyykinpesukone, aamiaiset ja kaikki. Huoneessa luimme jostain käteen osunutta lehteä, joka kertoi sattumoisin kaupungin ”kesän suurimmasta tapauksesta”, Amy Winehousen ja Mobyn yhteiskonsertista Belgradissa samaisena päivänä! Ensimmäinen artisti oli minulle jokseenkin vieras, mutta Moby on ollut mieluinen jo viime vuosituhannelta lähtien. Play-albumin biisit soivat muutamissa silloin kovasti fanittamani X-Files -sarjan jaksoissa.
Pitkän kaupungilla vietetyn päivän jälkeen järki käski syömään, mutta me metsästimme konserttipaikkaa puistosta, joka lehtijutussa oli mainittu. Lopulta bongasimme liikenteeltä suljetulta puistoa kiertävältä autotieltä ihmisvirran, jonka perässä kuljimme, kunnes lipunmyynti tuli vastaan. Halvimmat liput olivat 33 euron verran paikallista valuuttaa. Niukka käteiskassamme oikeutti vain yhteen lippuun. Paikalle sattui kuitenkin kroaattityttöjen seurue, joka halusi päästä eroon ylimääräisestä lipustaan euroilla. Ennen kuin huomasimmekaan, kävelimme porteista sisään konserttialueelle.
Olimme myöhässä, joten luulin, että artistit olisivat pian aloittamassa. Tässä vaiheessa lienee selvää, etten käy konserteissa kovin usein. Sisällä saimme odottaa vielä pitkälle toista tuntia lämppäreitä kuunnellen. Nälkä ei tullut, mutta siinä määrin heikotti, että jalat meinasivat pettää. Toivoimme, että Moby aloittaisi, mutta Amyhan lavalle hoiperteli. Lava ei suoraan näkynyt paikaltamme, mutta jo korvamme kertoivat, että esiintyjä oli jonkin sortin laitamyötäisessä. Koko totuus paljastui vasta kotona. Bändiä kävi sääliksi. Tunnin vaivaannuttavan esityksen ja vajaan puolituntisen soundcheckin jälkeen esiin astui vihdoin Moby, joka pelasti illan.
Olimme vähän tokkurassa vielä seuraavana aamunakin, mutta viime tipassa tajusimme, että Serbiassakaan vedenkeitintä ei käytetä hellalla.
Belgradissa vadelmat olivat halpoja ja maukkaita sekä keskustasta lopulta löytyneessä ravintolassa ruoka mainiota. Keskeisen kauniin kirkon seinää vasten saattoi pelata tennistä ja Tonavassa opettaa koiraa uimaan. Hostellin henkilökunnan mukaan monen muun tavoin jatkoimme kuitenkin matkaa jo seuraavana iltana – ilman tunnetta siitä, että olisimme jääneet jostain paitsi.
Reissun seuraava etappi oli Sarajevo, jonne bussifirman nettisivujen ja bussiterminaalin virkailijan mukaan ei yöbussia kulje. Olimme kuitenkin katsoneet nettisivuja kuukautta aiemmin, jolloin yöbussi sieltä löytyi. Vuoro löytyi myös bussiaseman aikatauluista. Otin siitä kamerallani kuvan, jonka näytimme toiselle virkailijalle. Saimme liput. Yöllä astuimme bussiin, joka lähti kuljettamaan meitä läpi kauniin usvaisen Bosnia & Hertsegovinan.
Sarajevon laitakaupungilla bussi avasi ovensa aamukuudelta. Taksikuskit olivat taas innokkaita, mutta me kysyimme vain trollikkabussien suuntaa. Kyyti keskustaan järjestyi jälleen parillakymmenellä sentillä, kunhan olimme ensin rikkoneet pankkiautomaatin sylkemät suuret setelit (à 100 km = 50 eur) paikallisen elintarvikemyymälän ystävällisen omistajan myötävaikutuksella. Ensin yritimme leipomossa, mutta tiskin takana seisova nainen levitteli käsiään ihan kuin ei olisi niin suurta rahaa ennen nähnytkään.
Syötyämme aamupalan (taas mainio hostelli Residence Rooms) ja nukuttuamme hyvin, tai ainakin paremmin kuin bussissa, sukelsimme Sarajevon vanhaankaupunkiin. Toisin kuin Kroatiassa ja Montenegrossa myöhemmin kohtaamamme muuratut ja siksi historian sivuilla valloittamattomina säilyneet vanhatkaupungit, Sarajevossa alue alkoi varoittamatta.
Kaupunki otti meidät syleilyynsä samantien. Ympäriltä kohoavat vuoret muistuttivat kahden vuoden takaisen reilimatkan lempikohteestamme Innsbruckista ja muutenkin paikan tunnelmassa oli jotain samaa. Ensi kertaa pääsin näkemään myös moskeijoita ja minareetteja. Hakkaraisen Teuvolle terveisiä.
Kävimme useita kertoja maan tärkeimmän eli Gazi Husrev-begin moskeijan pihalla ihmettelemässä, miten sisälle pääsisi ottamaan muutaman valokuvan. Lopulta eräs hunnutettu nainen tuli kertomaan meille islamista ja kysyimme samalla asiasta. Susanille ei herunut lupaa ilman huivia, mutta minun pukeutumiseni oli asianmukainen – shortsit olivat riittävän pitkät peittämään polvet. Kun kävelisin muina miehinä sisään herättämättä huomiota, voisin kuulemma napsia ovensuusta kuvat. Ohjeistuksen ovensuusta-osuus meni kuitenkin jostain syystä minulta ohi, niinpä sisällä siirryin etuoikealle saadakseni laajakulmalla paremman kuvan tilasta. Ovella päivystänyt mies tuli käskemään minut pois samantien, olin ilmeisesti astunut epäsopivalle alueelle.
Ihmettelimme, kun kaupungissa ei päällisin puolin näkynyt juuri mitään merkkejä 1990-luvulla kärsitystä traagisesta sodasta. Sarajevon ehdottomaksi kohokohdaksi nousikin kaupungin ympärillä tehty Total Siege Tour. Funky Tours -toimiston järjestämälle kierrokselle ei sattumoisin osunut samana päivänä muita osanottajia, niinpä erinomaista englantia puhunut oppaamme Skender piti meille yksityiskierroksen! Hyppäsimme henkilöautoon ja ennen kuin olin turvavyötä saanut kiinni, alkoi yksityiskohtainen ja esimerkillisen havainnollinen selonteko maan vaikeasta historiasta ja poliittisista jännitteistä 1990-luvun alulle tultaessa. Odotimme mielenkiinnolla, näytteleekö toukokuun lopussa kiinni saatu Ratko Mladić kuinka keskeistä roolia tarinassa, mutta jostain syystä Skender ei liiemmin mennyt henkilökohtaisuuksiin.
Yhdessä asiassa hän ei sitä kuitenkaan voinut välttää. Yli nelituntiseksi venynyt aikamatka sodan kuoppiin oli erityisen koskettavaa kuunneltavaa, kun oppaamme totesi olleensa itse 8-vuotias sodan alkaessa. Lapsuudesta osa kului maan alla.
Kävimme paitsi erinäisillä raunioilla ja vuoden 1984 Sarajevon talviolympialaisten kelkkailukourussa, myös kuuluisassa tunnelimuseossa. Siellä pääsimme kulkemaan läpi YK:n miehittämän lentokentän alla kulkeneen tunnelin lyhennetyn version. Kyseinen tunneli käytännössä pelasti Sarajevon serbien piiritykseltä. Sitä pitkin kuljetettiin muuten eristetylle kaupungille elintarpeita ja aseita.
Olin huomaavinani massiivista serbiarmeijaa vastaan käydyssä puolustustaistelussa yhtäläisyyksiä Suomen Venäjää vastaan käymiin taistoihin. Niin tai näin, kun Suomessa puhutaan sodasta, vatvotaan kohta 70 vuotta vanhoja arpia. Skender taas on saman ikäinen kuin minä. Tarinan ajankohtaisuus tuntui ihan eri tavalla, vaikka maa oli vieras.
Olimme lähteneet siitä, että rautateitse ei Länsi-Balkanin alueella juuri matkusteta. Skender kuitenkin suositteli matkustusta seuraavaan kohteeseemme Mostariin tuoreehkolla junayhteydellä. Tuoreudesta kertoo paljon se, että kerrottuamme suunnitelmasta hostellinpitäjällemme, hän soitti itse rautatieyhtiöön ennen kuin uskoi, että raide on toiminnassa.
Juna kuljetti meidät helteisen Mostarin asemalle. Hertsegovinan alueen suurin kaupunki on tunnettu Stari Most -sillastaan, joka tuhoutui kroaattijoukkojen tulesta 1993. Sillan korjausurakka saatiin valmiiksi 2004. Paikalliset adonikset esittivät sillalta maksua vastaan huikeita uimahyppyjä 29 metrin korkeudesta alla virtaavaan Neretva-jokeen.
Päivä oli matkan kuumin, noin 40-asteinen, enkä välillä nähnyt mitään, kun hiki valui silmiin ja kirveli. Ylitettyämme sillan pääsimme pienestä maksusta viimeistelemään islam experiencen kipuamalla minareetin huipulle. Jotenkin kaupunki vaikutti Sarajevoa turistikeskeisemmältä.
Jatkoimme bussilla kohti Kroatiaa. Rantareitti Dubrovnikiin vei ensin Kroatian puolelle, sitten takaisin Bosniaan ja lopulta taas Kroatiaan. Vähän huvitti, kun passit piti kaivaa tulleissa kolmasti esiin. Lentoasemien lisäksi ainoat leimat passiin tulivat kuitenkin vasta myöhemmin, kun palasimme Montenegron päiväretkeltä Kroatiaan. Syyksi retken opas ilmoitti Kroatian EU-jäsenpyrkimyksistä johtuvan tullihenkilöstön kasvojenkohotuksen, mutta Bosniasta saapuessa samaa kohtelua ei koettu. Mene ja tiedä.
Blondien Heart of Glass soi, kun astuimme ulos bussista Dubrovnikissa. Paikallisten hämmästykseksi emme tälläkään kertaa halunneet majapaikkaa emmekä taksia, vain pankkiautomaatin – nostaaksemme taas kerran uutta valuuttaa. Kuuma ilta ja rinkat selässä pitivät yhdessä huolta siitä, että olimme pian aivan märkiä, kun inhalta tuoksuvaa, mutta tunnelmalliselta näyttävää satamaa pitkin sukkuloimme hostellillemme. Englantia taitamaton vanhempi rouvashenkilö vei kättelyssä passimme ja antoi huoneen avaimen. Suurten, hyvinhoidettujen puutarhojen ympäröimä Bokun guesthouse oli reissun viimeinen majapaikkamme. Pääaulan katoksesta roikkuivat viinirypälepensaat ja vaikka huoneemme ikkunat olivat sisäpihalle päin, terassilta näkyi meri. Aika idyllistä.
Heti seuraavana päivänä kävi selväksi, että Dubrovnik ei ole ihmisten kaupunki, vaan autojen. Kävelykadut ovat enimmäkseen mitättömän kapeita polkuja autoteiden reunamilla, silloin kun niitä ylipäätään on. Paahteessa taivalsimme kuitenkin Old Towniin, jonka muurien sisälle pääsi vain muutamasta paikasta. Muurien toisella puolen odotti varsinainen turistihelvetti. Paikalla oli myös papukaijamies, jonka värikkäisiin ystäviin pääsin tutustumaan hieman lähemminkin. Mainio vegeravintola …nishta tarjosi myös gluteenitonta ruokaa. Valitettavasti Susanin annos oli niin tulinen, että päädyin syömään siitä puolet, niinpä ihan jo siksi jouduimme ottamaan jäätelöt heti perään. Turistirysässä pallon hinta (noin 1,30 eur) oli yli tuplaantunut Sarajevon yhdestä markasta (0,50 eur), muttei edelleenkään huidellut lähelläkään Suomen sfäärejä. Länsi-Balkanin maissa nauttimamme jäätelö oli keskimäärin ihan hyvää, mutta sanoisin, että se häviää laadussa ainakin Barcelonan, Innsbruckin ja Prahan jäätelöille.
Dubrovnikin toisena päivänä sairastuin yllättäen vatsatautiin, jonka syy ei koskaan selvinnyt. Olimme ehtineet ostaa aamulla liput seuraavan päivän Elephite Islands -risteilylle, jolla vierailtaisiin lähistön kolmella saarella. Ajatuksesta tuli mieleen klassinen seikkailupeli vailla vertaa, Monkey Island 2, jossa pyöritään kolmella saarella ratkomassa arvoituksia. Koin yön aikana ihmeparantumisen ja seuraavana aamuna istuimme tyytyväisinä muiden matkustajien (ilmeisesti kotimaan matkailua harrastaneita kroaatteja) kanssa laivan kannella… kunnes he alkoivat hoilata jotakin käsittämättömän ärsyttävää kansansävelmää ja hakata pöytiä samaan tahtiin. Toivotan uudet kulttuurielämykset aina tervetulleiksi, mutta tämä oli niin karmeaa kuunneltavaa, että parinkymmenen minuutin jälkeen luovutimme ja siirryimme alakannelle muiden ulkomaalaisten kanssa.
Risteily tarjosi keskenään melko samanlaiset kolme saarta, mutta niistä viimeinen tarjoili eteemme saariston ainoat hiekkarannat, joista otimmekin kaiken irti. Pulahdus Adrianinmereen oli tervetullut viilennys helteiseen iltapäivään.
Viimeinen päivä ennen paluumatkaa kului Montenegrossa, jonne lähdimme opastetun bussikiertueen voimin. Mr. Mallorcaa erehdyttävästi muistuttanut oppaamme Tomislav kuljetti varmoin ottein suurimmilta osin ranskalaisista koostunutta ryhmäämme paikasta toiseen. Esimerkiksi Our Lady of the Rocks -saari merimieslegendoineen oli kiehtova kokemus, mutta Kotorissa lounaaksi tilattu naurettava ylihintainen ”salaatti”, jossa oli vain kaksi kirsikkatomaatti-mozzarella -tikkua ristissä, jätti ikävän jälkimaun muuten mukavasta, vuorisesta maasta.
Dubrovnikin majapaikkamme Bokun guesthousen omistaja, englantia hyvin puhuva Toni tarjoutui järjestämään meille kyydin lentokentälle seuraavana aamuna. Kentälle saavuttuamme annoin kuljettajalle jäljelle jääneet kunat, joita oli noin 30 euron arvosta. Paluulentomme Helsinkiin oli Norwegianilla Tukholman kautta. Ensimmäinen lento sujui hyvin, mutta Tukholmassa meitä odotti yllätys. Vielä yksi seikkailu oli edessä.
Saavuttuamme Arlandan kentälle menimme etsimään jatkoyhteyttämme, mutta sitä ei aikataulunäytöillä näkynyt. Käytyämme parissa muussa terminaalissa kävelimme lopulta Norwegianin tiskille kysymään, mistä on kyse. Lappu oli luukulla, mutta viereisen yhtiön virkailija katsoi koneelta, että lentoa oli aikaistettu peräti viidellä tunnilla. Meille ei missään vaiheessa oltu ilmoitettu mitään. Jatkoyhteys oli lähtenyt Tukholmasta kolmelta. Meidän Dubrovnikin lentomme saapui kentälle neljän jälkeen. Huono yhtälö.
Virkailija soitti Norwegianille. Lentoyhtiö totesi, että he eivät ole korvausvastuussa, koska olimme tilanneet lipun Supersaver.fi-varauspalvelun kautta. Perfect. Aloimme kysellä illan muista lennoista paikkoja, mutta ne olivat kaikki täynnä. Lisäksi lentojen nelinumeroiset hinnat pyöristyttivät, kunnes tajusin että puhutaan Ruotsin kruunuista. Saimme lopulta liput Norwegianin seuraavan aamun lennolle ja vietimme yön Arlandan kentällä, joka oli minulle vieras. Yön aikana se tuli totisesti tutuksi! Aamulento 29.6. nousi ilmaan 6:40 ja liiteli meidät lopulta 45 minuutissa Helsinkiin.
Kotiin saavuimme monituisia kokemuksia rikkaampina. Länsi-Balkanin maista piskuisesta Bosnia & Hertsegovinasta tuli yhteinen suosikkimme, mutta jäimme harmittelemaan matkakokemuksemme väistämätöntä ulkokohtaisuutta. Kulttuuri tuntui alueen maista parhaiten turismilta ja länsimaisilta vaikutteilta säästyneeltä ja sellaiselta, johon olisi kiva saada lähempääkin kosketusta. Siksi matkustaisimme maahan mielellämme toisenkin kerran. Oman alani näkökulmasta Sarajevon selviytymistaistelu salaisen tunnelin avulla haiskahtaa elokuvan arvoiselta aiheelta, johon toistaiseksi kukaan ei käsittääkseni ole koskenut. Myönnettäköön, että loistelias No Man’s Land summaa useita sodan elementtejä erinomaisesti. Sen haluankin nyt katsoa uudelleen.