Jalkapallon MM-kisojen lopputurnaus 1994 jäi monien mieliin Roberto Baggion epäonnistuneena viimeisenä rankkarina, joka tarkoitti Brasilian neljättä mestaruutta. Turnauksen oma karvas kokemukseni koitti jo paljon aiemmin. Olin löytänyt Diego Maradonan vuoden 1990 kisojen jälkeen ja odottanut uutta näyttäytymistä kovasti. Tein vanhoista turnauksista pieniä lehtisiä, joihin piirtelin kuvia ja kirjoitin kaikenlaista tuloksista taulukoihin. Mitä kuvitukseen tulee, internetiä ei ollut (yleisessä käytössä), YouTubesta puhumattakaan, niinpä paljon jäi mielikuvituksen varaan.
Turnauksen alussa vaikutti siltä, että kisoista tulee yhtä Argentiinan juhlaa: Diego Maradona – Gabriel Batistuta – Claudio Caniggia oli pitelemätön kolmikko. Muistan kuitenkin elävästi, kuinka makasin mökillä lattialla, kun television uutislähetyksessä tiedotettiin, että Maradona oli kärynnyt efedriinistä. Kaikki pysähtyi.
Niin kävi myös Argentiinan pelille. Maradona oli ulkona kisoista. Argentiinan kaikkien aikojen dream team kävi häviämässä kaksi seuraavaa peliään ja koki saman kohtalon. Luulin, etten näkisi tuota legendaarista pelaajaa tositoimissa enää koskaan.
Elettiin muistaakseni vuotta 2009, kun luin netistä, että Maradona oli noussut Argentiinan maajoukkueen valmentajaksi. Vasta myöhemmin tajusin, että seuraavat mm-kisat pelataan kesällä 2010. Niissä siis sama mies luotsaisi maataan! Pääsisin näkemään hänet mm-kentillä taas – 16 vuoden tauon jälkeen. Mahtavaa.
Maradona valmensi joukkuettaan kompastellen läpi karsintojen; maa varmisti tiensä suoraan lopputurnauspaikkaan maanosansa viimeisenä joukkueena, mikä oli Argentiinalle poikkeuksellisen heikko suoritus. Maassaan jumalhahmon aseman saavuttaneen miehen (josta on tehty myös useita dokumentaarisia elokuvia, viimeisimpänä Emir Kusturica 2008) kohtaama kansainvälinen kritiikki oli ankaraa, mutta kisoissa ääni kellossa muuttui. Argentiina selvitti alkulohkon puhtaasti kolmella voitolla. Maan lisäksi vain Hollanti pystyi samaan. Pian uudeksi maradonaksi tituleeratun Lionel Messin (myös paitanumero 10) johtama joukkue olikin suurimpia suosikkeja mestariksi. Ja minä innoissani.
Alkulohkojen jälkeen siirryttiin pudotuspeleihin. Neljännesvälieristä tulikin sensaatio, joka ravisutteli koko kansainvälistä jalkapalloliitto Fifaa. Samana päivänä tapahtui kaksi merkittävää tuomarivirhettä. Ensin Englannin selvä maali hylättiin ja Saksa pudotti maan kisoista. Sitten Argentiinan paitsiomaali hyväksyttiin ja Meksiko kaatui. Molemmat voittaneet joukkueet tekivät useamman maalin (4-1 ja 3-1), joten tuomareiden varaan voitot eivät täysin jääneet. Virheen takia Fifa joutui kuitenkin pyörtämään vain hetkeä aiemmin vahvistetun, teknologiavastaisen suhtautumisensa videotuomarointeihin.
Puolivälierissä vastakkain asettuivat tuomarivirheistä hyötyneet joukkueet, Argentiina ja Saksa. Muistelin, että maiden edellinen kohtaaminen olisi ollut niinkin kaukainen kuin finaali vuodelta 1990, jolloin Saksa oli jättänyt Argentiinan hopealle. Tosiasiassa Saksa oli passittanut Argentiinan maitojunaan peräti edellisissä kisoissa, vuonna 2006, ja vieläpä samassa puolivälierävaiheessa! Jostain syystä siitä minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa.
Ja niin vain kävi, että kannustuksestani huolimatta historia päätti toistaa itseään. Ensimmäinen puoliaika sujui tasaisesti Saksan johtaessa 1-0, mutta kun toisella jaksolla germaanit viimeistelivät luvuiksi 4-0, ei hyvä heilunut. Saksa eteni välieriin. Myös Diego Armando jäi nuolemaan näppejään. Ja minä.
Epäilin, että vaikka lähtöpasseja ei heti tulisi, Maradona ei jatkaisi joukkueen peräsimessä enää neljää vuotta Brasilian kisoihin 2014, niinpä tiesin, että tämä oli tässä. Mutta kuukauden ajan olin saanut elää osaa lapsuudestani uudelleen.
Jännä sattuma on, että kun Maradona 2010 valmensi viimeisen pelinsä Argentiinan ohjaksissa, olin itse todistamassa tilannetta täsmälleen samassa paikassa kuin pelaajauran loppuessa 1994. Mökillä, samassa huoneessa.