Lähdimme tyttöystäväni kanssa 6.7. kahden viikon lomamatkalle Barcelonaan. ”Kahden viikon?” oudoksuivat ihmiset, joille kerroimme reissusta. ”Mitä tekemistä yhdessä kaupungissa voisi olla niin pitkäksi aikaa?”
Kun päivittelystä oli päästy, seurasi varoittelua röyhkeistä varkaista, jotka hoitavat hommansa kirkkaassa päivänvalossa. Ryhdyin vähitellen itsekin ihmettelemään, millaiseen paikkaan minua oltiin oikein viemässä. Viemässä sikäli, että alkuperäisidea nimenomaan Barcelonaan lähtemisestä oli peräisin paremmalta puoliskoltani.
Susan oli kantanut toukokuusta lähtien kirjastosta kotiin erilaisia kaupunkioppaita, joita selailin ennen matkaa. Selailuksi se kuitenkin jäi, sillä en halunnut syventyä yksityiskohtiin. Mielestäni liiallinen tutustuminen voi viedä osan matkan hohdosta. Kaupunkikirjan sepostukset eivät välttämättä vielä yllä kovinkaan lähelle konkretiaa, mutta esimerkiksi etsiessämme valitsemamme hostellin tarkkaa sijaintia Suomesta käsin, päädyimme Google Mapsin Street View -palveluun. Sen avulla päästään jo yllättävän lähelle todentuntuista kadulla kulkemista.
Arvostan ulkomaanmatkoissa myös tietynasteista vapautta ja suunnittelemattomuutta, joka mahdollistaa aitojen löytöjen tekemisen paikan päällä. Tunnettuun nähtävyyteenkin voi olla hienompaa törmätä sattumalta kaupungilla poukkoillessa kuin raksimalla järjestelmällisesti must see -ruutuja listalta. Samalla saattaa kohdata sellaisia asioita ja tilanteita, joista ei sightseeing-opas tai kaupunkikirja tiedä mitään. No, myönnettäköön, oli meillä must see -listakin. Mutta sen teimme enemmänkin siksi, ettemme matkan jälkeen tajuaisi missanneemme mitään ehdottoman oleellista.
Monessa mielessä reissumme Barcelonaan oli vastakohta kesän 2009 Interrail-matkallemme, jossa kuljimme reittiä Helsinki-Tukholma-Hampuri-Basel-Innsbruck-Wien-Bratislava-Praha-Berliini-Tukholma-Helsinki, ja aikaa moiseen Keski-Euroopan läpileikkaukseen oli lyhyestä kesälomasta johtuen käytössä vain vaivaiset kaksi viikkoa. Kun reilin yksittäiseen kohteeseen aikaa jäi keskimäärin kaksi päivää, kaiken piti olla nimenomaan tarkkaan suunniteltua ja liput juniin piti varata hyvissä ajoin. Nyt sama kaksi viikkoa oli käytettävissä yhteen paikkaan. Se mahdollisti mainitun suunnittelemattoman poukkoilun.
Vaikka tässä suunnittelemattomuutta peräänkuulutankin, on selvää, ettei metodi toimi joka paikassa. Esimerkiksi Praha on niin pieni, että jo parissa päivässä huomasimme koluavamme samoja katuja moneen kertaan. Barcelonaan kaksi viikkoa oli kuitenkin juuri sopiva pituus. Hetkeäkään emme katuneet sitä, että varasimme matkaan kunnolla aikaa.
Barcelonasta voisi kahden viikon kokemuspohjalta kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi. Blogientryyn jonkinlainen rajaus on kuitenkin paikallaan. Keskityn tulevassa kirjoituksessani matkan aikana tekemiimme huomioihin kulttuurieroista, merkittävimmistä kokemuksista ja itse valitsemistani must see -paikoista. Stay tuned!