Klassinen seikkailupelisarja Monkey Island sai alkunsa vuonna 1990, kun Guybrush Threepwood löysi itsensä Mêlée-saarelta ja ilmoitti haluavansa merirosvoksi. Pelin valtaisa menestys poiki jatko-osia vuosina 1991, 1997 ja 2000. Sitten ei enää. Seikkailupelit alkoivat olla ”out”.
Monkey Islandin kahden ensimmäisen osan jälkeen sarjan luoja Ron Gilbert lähti kävelemään pelin oikeudet omistavalta LucasArtsilta, eivätkä uusien tekijöiden toteuttamat osat 3 ja 4 yltäneet alkuperäisten tasolle. Kun neljäs osa ilmestyi vuonna 2000, 80-lukua hallinnut seikkailupeligenre oli kokenut jo pahan taantuman: 1990-luvun puolivälistä lähtien erilaiset toimintapelit olivat alkaneet vallata alaa. Actionin mukanaan tuoma kolmiulotteisuus ja ensimmäisen persoonan näkymä johdatteli pelaajamassat vauhdin hurmaan. Kun suunnittelijoiden huomio keskittyi nopean liikkeen ylläpitämiseen, seikkailupeleistä tutumpi staattinen mutta viimeistelty graafinen ilme alkoi näyttää vanhanaikaiselta.
Tuntui vähitellen selvältä, ettei apinasaarelle enää palattaisi. Sitkeimmätkin fanit sulkivat 2000-luvun loppua kohden nettisivustonsa.
Kun Telltale Games keväällä 2009 yht’äkkiä ilmoitti julkaisevansa LucasArtsin siunauksella viidennen Monkey Islandin, hämmästys oli suuri. Erinäisiä seikkailupelejä oli toki 2000-luvullakin putkahdellut aika ajoin markkinoille – lähinnä Euroopasta – mutta seikkailupelin mahdollisesta comebackista oli olemassa vasta varovaisia ennustuksia. LucasArtsin linja pelitalon suosituimpaan sarjaan palaamiseen oli vielä vuonna 2006 tiukan kielteinen. Kaksi vuotta myöhemmin LucasArtsin uudeksi johtajaksi valittu Darrell Rodriguez oli ilmeisesti toista mieltä. Ilosanoma viidennestä Monkey Islandista levisi netissä kulovalkean tavoin, ja faneilla oli syytä juhlaan varsinkin siksi, että uuden pelin vetäjänä toimi sarjan kahta ensimmäistä klassikkoa aikanaan kirjoittanut Dave Grossman. Myös Ron Gilbert kutsuttiin suunnittelupöytään.
Ja niin se vain on: uudessa pelissä vanhojen jehujen mukanaolo näkyy ja kuuluu. Aito ja alkuperäinen apinasaaren henki hohkaa läpi ja groginkatkuinen merirosvohuumori puhkeaa kukkaan pelin edetessä. Perinteisten kaksiulotteisten seikkailupelien ystävänä olen 2000-luvun alusta asti itse karttanut 3D-villitystä, mutta edes 3D ei tämän pelin arvoa vähennä. Käyttöliittymään tottuu pienen alkukankeuden jälkeen. Mikä parasta, peli onnistuu myös jatko-osatuotokselle elintärkeässä yhdistelmässä: se hellii kokenutta pelaajaa aiemmista peleistä tutuilla elementeillä ja vitseillä, mutta tekee sen niin tyylitellysti, ettei ensikertalainenkaan jää kylmäksi. Jatko-osaelokuvia liukuhihnalta suoltavalla Hollywoodillakin olisi tästä opittavaa.
—
Harras toiveeni on ollut jo pitkään, että seikkailupeli tekisi paluun. Olenkin jollain tavalla luottanut yhteiskunnan syklisyyteen: hektinen elämänmeno ei voi kiihtyä loputtomiin. Jos se ei lopu töksähtäen, jossain vaiheessa vauhtiin ainakin turtuu.
Vähitellen on alkanut näyttää hyvältä. Pari vuotta sitten käynnistyi Steam-pelialusta, jonka kautta on mahdollista ostaa ja pelata kaikenlaisia pelejä. Seikkailupelien ystävien kannalta oleellista on, että monet kulta-aikojen mestariteoksista (joita ei ole edes *voinut* teknisistä syistä pelata nykykoneilla) on nyt julkaistu siellä. Kaiken kukkuraksi, mitä tulee vanhojen seikkailupelien lämmittelyyn, Monkey Island -vimman saanut LucasArts pisti vielä piirun verran paremmaksi: Tales of Monkey Islandin lisäksi se tuotti kahdesta ensimmäisestä apinasaaresta täysin uudistetut Special Editionit, jotka varmasti edesauttavat uuttakin sukupolvea pelien ääreen. Joillekin kermapepuille kun alkuperäisten versioiden kuvanlaatu (resoluutio 320×240, 16 tai 256 väriä) saattaa osoittautua liialliseksi pikselimössöksi.
On mukavaa huomata, että myös suomalaiset ovat kunnostautumassa seikkailupelin saralla, vaikka puhtaasta seikkailusta ei seuraavassa esimerkissä olekaan kyse. Yksi maailman odotetuimmista peleistä on nimittäin jo vuosikausia ollut Twin Peaks -henkinen Alan Wake, joka julkaistaan näillä näppylöillä. Peli sekoittaa ilmeisen omintakeisesti toimintaa, seikkailua ja trilleriä. Pelaajien huimat odotukset pakottanevat suunnittelijat tietysti jossain määrin miellyttämään yleisöä, ja kun pidetään mielessä, että Remedyn aiempi suuri tuote on räiskintäpeli Max Payne Matrixista lainattuine Bullet Time -efekteineen, voisi seikkailuaspektin kyynisempi kyseenalaistaa. Itse kuitenkin uskon, että Alan Waken julkaisu on seikkailupelien ystävän näkökulmasta enemmän positiivinen kuin negatiivinen juttu.
Perinteisen PC-pelaajan kannalta harmillisesti Alan Wake näkee päivänvalon ainakin aluksi vain X-Box -konsolilla, mutta jos se saa uuden sukupolven kiinnostumaan monisäikeisistä tarinoista, luovaa ongelmanratkaisukykyä edellyttävistä ja kehittävistä pelipähkinöistä sekä hiipivän tyylitellystä tunnelmasta vauhdikkaan mätön sijaan, niin hyvä.