elokuvat : musiikki : porukka : tulossa : linkit

tulossa :
Mitä me nyt puuhaamme? Mitä Amazementilta on
seuraavaksi odotettavissa? Suuria tunteita vaiko
hulluja temppuja?


Kesken: lokakuu 2005

Amazementin kymmenes elokuva sai ensi-iltansa 8.5. ja seuraava elokuvamme "Kesken" valmistuu tuota pikaa. Ensi-ilta järjestetään kesäkuussa. Kyseessä on Uusi alku -elokuvasarjamme päätösosa. Sarjan edellinen elokuva, viisiminuuttinen "Syvältä" ei menestynyt Assembly-tapahtumassa toisin kuin pari vuotta aiemmin tehty humoristinen "The Fellow Chip".

Aiemmissa Uusi alku -elokuvissa olemme tutkineet valintojen merkitystä tiukan paikan edessä. Nyt, elokuvassa Kesken, päätimme lisätä pökköä pesään: miten käy, kun kohtalo puuttuu peliin? Onko kaikki aina kiinni omista valinnoista? Kuten aina, käsittelemme aihetta yksilötasolla.

Heinäkuussa kuvasimme elokuvan "Pian on aamu", joka on pienestä, kauniista hetkestä kertova lämpöä henkivä lyhytelokuva. Pääosassa nähdään Aleksi Sariola. Molemmat elokuvat saavat ensi-iltansa 7.10. ja ilmestyvät sen jälkeen näiltä sivuilta ladattavaksi.

Parille seuraavalle projektille käsikirjoitukset ovat jo valmiina, mutta tämän jälkeen seuraava elokuva alkaa aikaisintaan joulukuussa, ja se on todennäköisesti luonteeltaan hyvinkin pienimuotoinen, pienellä ryhmällä ja yksinkertaisella kalustolla mutta toivottavasti sitäkin suuremmalla intensiteetillä toteutettava projekti. Käsikirjoitus ja idea loistavat toistaiseksi poissaolollaan, mutta tahtoa löytyy.


(c) Arttu Haglund / Amazement 2001-2005